UralTone SVT Preamp - kuvitettu rakennusohje

SVT Preamp on maineikkaan bassovahvistimen rakennussarjasovitus kompaktissa etuvahvistinformaatissa. Etuasteen kytkentä perustuu vuoden 1972 versioon jota seuraa putkella toteutettu muuntajaerotettu balansoitu lähtö.

Tässä artikkelissa käydään rakentamisen vaiheet läpi melko tarkasti sekä kuvin että tekstin avulla. Tutustu huolella kuviin ja ohjeisiin ennen rakentamisen aloittamista — näin saat hyvän käsityksen siitä, millaisesta työstä on kyse. Ennakkoon tutustumalla saat myös paremmin käsityksen siitä mitä myöhemmin tehdään ja miksi jossakin työvaiheessa ohjeistetaan toimimaan tietyllä tavalla.

Noudata rakentamisessa sarjalle tehtyä osalistaa. Päivitämme ajoittain sarjojen kytkentöjä, ja ajan myötä näihin tulee parannuksia tai muutoksia, esimerkiksi osien saatavuuden mukaan. Mahdolliset poikkeavuudet tämän ohjeen kuvasarjaan ovat siis mahdollisia. Muutosten kohdalla pyrimme lisäämään huomioita tämän ohjeen tekstiin.

Ennen rakentamisen aloittamista on hyvä tarkistaa alla olevista linkeistä osalistan versionumero. Mikäli toimitetussa sarjassa on vanhemman version dokumentaatio, varmista ennen aloitusta, minkä ohjeen mukaan rakentaminen kannattaa tehdä.

UralTone SVT preamp - BOM - bill of materials

Tarkista aina ensin, että kaikki osat ovat mukana toimituksessa. Jos löydät puutteita ota yhteyttä sähköpostitse tai sivujen "ota yhtettä" lomakkeen kautta. Huomaa, että komponentit voi olla hiukan eri näköisiä kuin valokuvissa. Huomaa myös, että osien jännitekestot voi olla korkeampia kuin mitä listassa lukee, osien arvoja on voitu pyöristää alas/ylös E-sarjan arvoon (esim 250pF = 220pF). Pyrimme pitämään komponenttien mallit samoina, joten joudumme joskus huonon saatavuuden vuoksi vaihtamaan osan valmistajaa tai mallia. Eli jos jokin osa on hiukan eri värinen, älä säikähdä, jokaisessa komponentissa on tarvittavat arvot merkitty osan kylkeen. Lue osalistan mahdolliset huomiot tarkasti.

Rakentamisessa kytkentälevyjä asennetaan tilapäisesti koteloon siten, että levyllä olevat paneelien läpi tulevat osat ovat ensin juottamatta. Kun levy asennetaan koteloon juottamatta olevat osat hakeutuvat oikealle paikalleen. Näin toimittuna mahdolliset vinoon poratu reiät tai väärässä asennossa olevtat osat eivät vaurioidu kun näitä kiinnitetään koteloon. Lopussa tehtävä juottaminen takaa asennuksen joka ei panttaa tai väännä osaa asennettuna.


1 Valualumiinikotelon valmistelut - kansi

Kiinnitä sarjan etupaneeli kotelon kanteen kiinni. Varmista, että paneeli on keskellä, ts. reunoille jäävä tila on joka sivulla sama. Paneeli kannattaa kiinnittää teipillä ennen merkintöjä. Paneeli liukuu helpoisti pois paikoiltaan ja merkinnät eivät pysy keskenään halutuilla etäisyyksillä.

Yllä aukotettu kansi. Reikien mitoitukset ovat:

  • Potentiometrit 7mm
  • Vipukytkimet 6mm
  • Kiertokytkin 9.5mm
  • Ruuvinreiät ja ledit 3mm
  • Jalkakytkimet 12mm

Reikien koko voi olla aavistuksen suurempi ja vikaan poratun reiän voi viilata kohden oikeaa paikkaa sillä etupaneeli peittää vikaan menneet kohdat.

HUOM: kotelon alareunassa on porattu boost-trimmerin säätöruuville läpireikä. Mikäli haluat varata säätömahdollisuuden kotelon läpi, mitoita reikä paikalleen kytkentälevyn avulla. Paneeliin tulee myös porata reikä.


2 Valualumiinikotelon valmistelut - takapaneeli

Tähän kuva porausmallista

Takapaneelin poraus tehdään samalla tavalla kuin kannen aukotus.

Kiinnitä takapaneeli koteloon siten, että kuvassa paneelin yläreunan ja kotelon avoimen sivun väliin jää n. 2-3mm rako. Sivusuunnassa paneeli asennetaan keskelle.

Huom: Takapaneelin voi jättää asentamatta, kannen painatuksessa on merkinnät liitännöille ym.

Yllä aukotettu takapaneeli. Reikien halkaisijat ovat

  • DC-jakki 9-10mm (riippuu jakkiin asennettavan liittimen rungon halkaisijasta)
  • Jakit 11mm
  • Vipukytkin 5mm
  • Potentiometri 7mm

HUOM: Mikäli sarja rakennetaan ilman balansoitua lähtöä (sarja hankittu ilman piensignaalimuuntajaa) kuvassa kolmas ja neljäs reikä jätetään poraamatta.

Porattu kotelo näyttää tältä.

Huom: SVT koteloon voi myös asentaa XLR-liittimen lähtöä varten ja sen tarvitsema aukko kannattaa tehdä jo nyt, mikäli tarpeellista. Katso ohjeet ohjeen lopusta miten tämä tehdään.


3 Kytkentälevyjen ladonta

SVT etuvahvistimen kytkentälevy. Levylle on painatettu kunkin osan osanumero (esim. R4). Kutakin osanumeroa vastaa osaluettelossa (BOM) annettu komponentin arvo. Tässä kuvasarjassa osat ladotaan matalimmat ensin -järjestyksessä. Tämä tekniikka helpottaa työskentelyä kun juotettaessa komponentit painautuvat automaattisesti levyn pintaan kun levy käännetään juottamista varten.

Kytkentälevyjen kasaamisessa kannattaa verrata aina edellistä ja seuraavaa kuvaa, mikäli komponentit eivät ole nimeltä ja ulkonäöltä tuttuja.

Huom: Kuvasarjan levyyn on tehty pieniä muutoksia ja joidenkin osien arvoja on muutettu. Noudata osalistassa annettuja osien arvoja ja lado kaikki siinä ilmoitetut osat.


4 Kytkentälevyn ladonta - Vastukset

Juota vastukset levylle. SVT:ssä käytetään kahta eri vastustyyppiä: Kuvan ruskeat vastukset ovat hiilikalvovastuksia ja siniset metallikalvo- (tai metallioksidi-) vastuksia. Lado nämä osalistan mukaisesti oikeille paikoilleen.

Vastusten arvo merkitään värirenkain. Oikean osalistan arvon voi joko varmistaa mittaamalla tai lukemalla vastusten värikoodit. Netistä löytyy myös työkaluja värirenkaiden lukemiseen. Vastuksilla ei ole määrättyä asennussuuntaa. Kuvassa vastukset ovat kuitenkin ladottu samansuuntaisesti jolloin värirenkaiden lukusuunta vastaa piirilevyn painatusta.

Leikkaa vastusten johtimet lyhyiksi levyn juotospuolelta. Ota muutama johdin talteen myöhempää käyttöä varten.

Huom. Kuvasta puuttuvat vastus R16 ja tämän asennuspaikka. Lado ja juota myös tämä tämä osa levylle.


5 Kytkentälevyn ladonta - Diodit

Juota diodit levylle. Näillä on määrätty asennussuunta: diodin koteloon on painatettu rengas joka kohdistetaan piirilevyn painatuksen mukaisesti. D101 asennetaan taas tasainen sivu suunnattuna alas.

Huom. Kuvasta puuttuvat diodit D1 ja D2 ja näiden asennuspaikat. Lado ja juota myös nämä levylle.


6 Kytkentälevyn ladonta - IC-piirin kanta ja hyppylanka

IC kanta U101 suunnataan siten, että sen päädyssä oleva puoliympyrän muotoinen työstö on kohdistettu levyn painatuksen mukaisesti.

Juota hyppylanka paikkaan R106 aikaisemmin käyttämällä talteen otettua johtimen pätkää.


7 Kytkentälevyn ladonta - trimmeripotentiometrit

Juota trimmerit RV3 ja RV101 levylle. RV3 säätää jalkakytkimellä ohjattavan boostin määrää. RV101 on virtalähteen säätö. Säädä molemmat tässä vaiheessa nollalle kiertämällä säätöruuvi vastapäivään.


8 Kytkentälevyn ladonta - Transistorit

Juota transistori Q101 ja Q102 levylle. Näillä osilla on määrätty asennussuunta. Q102 asennetaan siten, että kotelon muoto vastaa levylle painatettua. Q101 asennetaan levylle tasainen sivu alas.


9 Kytkentälevyn ladonta - Keraamiset ja muovikalvokondensaattorit

Juota keraamiset ja muovikalvo kondensaattorit levylle. Näillä komponenteilla ei ole määrättyä asennussuuntaa.

Huom. C107 ei asenneta / käytetä kytkennässä.


10 Kytkentälevyn ladonta - Elektrolyyttikondensaattorit

Juota elektrolyyttikondensaattorit levylle. Näillä komponenteilla on määrätty asennussuunta. Kohdista kondensaattorin sekä raidalla merkitty että lyhyemmällä johtimella merkitty johto piirilevyllä valkoisella puoliympyrällä merkittyyn päätyyn.

Huom. Kuvasta puuttuu kondensaattori C23 ja tämän asennuspaikka keskeltä levyä. Lado ja juota myös tämä osa.


11 Kytkentälevyn ladonta - Kela

Juota kela L101 levylle (keskellä alhaalla). Tällä osalla ei ole määrättyä asennussuuntaa.


12 Kytkentälevyn ladonta - HI Z output mode jumpperi

Juota kahden kontaktin mittainen pätkä piikkirimaa levyllä paikkaan JP1 (oikealla alhaalla). Asentaminen ja osan paikallaan pitäminen juotettaessa on mukavampaa asentamalla jumpperi paikoilleen ennen juottamista.

Tämä jumpperi kontrolloi HI Z lähtöä. Output jalkakytkin joko vaihtaa ulostuloa (jumpperi auki) tai pitää HI Z lähdön aina päällä jalkakytkimen asennosta huolimatta (jumpperi kiinni). Näin output valintaa voi käyttää esim vaihtona vahvistimen (Balanced / LO Z) ja virittimen (HI Z) välillä tai suljettuna pelkän balasoidun lähdön vaimennuksena (LO Z mikserille, HI Z lavavahvistin / monitorointi).

Jos etuvahvistin tehdään ilman balasoitua lähtöä jumpperia ei tarvitse asentaa.


13 Kytkentälevyn ladonta - Jalkakytkimet

Juota ledin etuvastus jalakytimen piirilevylle. Näitä levyjä tehdään kaksi.

V2.3 levyllä ledille on varattu kolmas padi. Output jalkakytkimen kaksivärinen led asennetaan näihin kolmeen padiin siten, että ledin laidan pidempi johdin tulee kuvan oikeanpuoleiseen padiin. Yksivärinen led asennetaan levyn painatusten mukaisesti.

Huom: 3PDT-piirilevyjä on kahta versiota v2.2 ja v2.3. Jälkimmäistä käytetään output-jalkakytkimellä. Boost-kytkimellä voidaan käyttää joko v2.3 levyä tai vanhempia versioita.

Juota pitkäpiikkiset piikkirimat jalkakytkinlevyn padeihin. Sivulla olevat kahden ja kolmen pätkät ovat tehty yksittäisistä pinneistä. Seuraavissa kuvissa on tarkennettu ohje pinnien juottamiselle.

Piikkien juottaminen on huomattavasti helpompaa jos piikit ladotaan varsinaiselle kytkentälevylle jonka päälle jalkakytkinlevy asetetaan juottamista varten. Näin piikit asettuvat suoraan, mikäli varsineisen levyn levyn alle varataan tarpeeksi vapaata tilaa.

Jalkakytkintä tai lediä ei juoteta vielä tässä vaiheessa.


14 Kytkentälevyn ladonta - Potentiometrit

Taita tai leikkaa potentiometrien rungossa oleva pieni ohjaintappi irti.


15 Kytkentälevyn ladonta - Juotospuolelle asennettavat komponentit

Tässä vaiheessa tapahtuu useampi asia yhdellä kerralla. Suosittelemme katsastamaan vaiheen 15 kuvasarjan kokonaan läpi ennen työhön ryhtymistä.

  • Kiinnitä kaksi 10mm korotuspalaa kytkentälevylle.
  • Työnnä potentiometrit, vipukytkimet ja kiertokytkin levyn padeihin. Älä juota näitäkään osia.

Jalkakytkimien levyt asennetaan alakautta, ts. näiden piikit tulevat varsinaisen levyn padeista läpi levyn juotospuolelle.

  • Ruuvaa ulompi mutteri jalkakytkimestä pois ja kierrä sisempi aivan pohjaan. Jätä tähtialuslevy kytkimen kierteisiin. Tämä jää kotelon ja em. tyveen kierretyn mutterin väliin.
  • Työnnä jalkakytkimet näiden piirilevyihin. Älä juota näitä kiinni
  • Pujota led jalkakytkinlevyn padeihin. Huomioi ledin asennussuunta. Älä juota lediä vielä. Output-jalkakytkimessä on kaksivärinen led. Tämän ledin laidalla oleva lyhyempi pinni tulee levyllä olevaan neliön malliseen padiin.
  • Työnnä jalkakytkin PCB:t etuvahvistimen piirilevylle juotospuolelta.

Huom: Tarkista että vipukytkimet ovat oikein päin, vasemmalla Ultra High on kaksiasentoinen, oikealle Ultra Lo valintaan tulee kolmiasentoinen vipukytkin.

Laske kotelo edellisessä vaiheessa ladotun kytkentälevyn päälle. Älä siis pudota kytkentää koteloon vaan laske kotelo yläkautta paikoilleen ohjaamalla osien akselit, kierteet ym. kotelon kannen läpi.

Kun levy on paikoillaan, kiinnitä kytkentälevy koteloon keskellä olevien M3 ruuvien avulla (puuttuvat kuvasta). Tämä kiinnitys varmistaa, että levy on asennettu oikeaan korkeuteen.

Kiinnitä potentiometrit, vipu- ja kiertokytmet ja jalkakytkimet muttereilla kiinni. Näin osat nousevat oikealle asennuskorkeudelle kun nämä kiristetään muttereilla paikoilleen. Neliasentoinen kiertokytkin nousee jonkin verran padeistaan ylös - tämä on tarkoitus.

Sama vaihe kotelon sisäpuolelta. Ohjaa ja työnnä ledit kannen asennusreikiin.

Kun olet täysin varma, että kaikki osat ovat oikein ja levy on paikoillaan, juota potentiometrit ja kytkimet paikoilleen. Potentiometrien paksut jalat kannattaa leikata vasta kun levy poistetaan kotelosta. Tässä työssä tukevammat sivuleikkurit ovat paikallaan.

Ohjaa ledit etulevyn aukkojen läpi ja juota nämä kiinni.

Juota jalkakytkinlevyt muutamasta paikasta kiinni. Kaikkia pinnejä ei voi juottaa vielä - tärkeintä on, että jalkakytkimet pysyvät paikoillaan kun levy irroitetaan kotelosta.

Kun levy on poistettu kotelosta, juota loput jalkakytkimien pinnit. Leikkaa ylimääräiset piikit irti.


16 Kytkentälevyn ladonta - Putkien apupiirilevy.

Jotta etuvahvistin ei kasva liikaa korkeutta, putket asennetaan levylle kahdella pienellä apupiirilevyillä 90° kulmaan.

Leikkaa yksi pinnipari pois ja juota 90° kulman piikkirimat levylle. Juota osa rima kiinni ensin vain yhdestä padista ja varmista että liitin on kohtisuorassa / piikit ovat levyn suuntaiset. Tarvittaessa korjaa asentoa lämmittämällä liitosta. Kun asento on oikea juota kaikki nastat.

Juota putken kannat levyn kääntöpuolelle.


17 Kytkentälevyn ladonta - Apupiirilevyjen asennus varsinaiselle kytkentälevylle

Kiinnitä levyjen välille M3/70mm korotuspala. Korotuspala asettaa levyt saman suuntaisiksi ja tukevoittaa apupiirilevyjä kun putket asennetaan kantoihin. Työnnä korotuspalalla yhdistetyt levyt kytkentälevyn padeihin.

Varmista, että apupiirilevyt ovat kiinni vasinaisen kytkentälevyn pinnassa. Juota pinnit kiinni ja leikkaa piikit lyhyiksi.

SVT kytkennän varsinainen piirilevy on nyt valmis.


18 Jakkilevyn ladonta

SVT jakkilevylle asennetaan kaikki takapaneeliin tulevat osat ja kytkennässä käytetty middle säädön kela sekä piensignaalimuuntaja balansoidulle lähdölle.

Huom: Levyn uudessa versiossa on lisätty sulakepesä sekä sisääntulojen toiminnan valinta Bright / Normal, kuten alkuperäisessä tai High / Low, jolloin molemmat sisääntulot ovat normal tyyppiä kahdella eri herkkyydellä. Sarjan etupaneelissa on painatukset riippuen siitä kummin päin kytkennän haluaa toteuttaa.

Lado osat levyyn. Varmista, että paneelin läpi asennettavat osat ovat kiinni levyn pinnassa jotta nämä menevät paneelista läpi.

Huomioi muuntajan ja kelan asennussuunnat. Näiden irrottaminen levyltä myöhemmin on todella vaikeaa.

Kelan apupiirilevyn yksi sivu on viistetty. Kohdista tämä sivu piirilevyn painatuksen mukaisesti. Piensignaalimuuntajasta on kaksi versiota jotka tunnistaa merkinnöistä 600:30k tai 30k:600. Näistä 600:30k versio asennetaan yllä olevan kuvan mukaisesti siten, että punainen piste osoittaa alas. 30k:600 asennetaan taas toisin päin piste suunnattuna ylös. Tämän version on kuvassa alla ja lopussa osassa kuvasarjaa.

Potentiometri ja vipukytkin asetetaan padeihinsa mutta jätetään juottamatta ennen kuin levy asennetaan koteloon. Näin mahdollisten mittaheittojen johdosta osat asettuvat oikein kun levy on paneelissa kiinni.


19 Johdotus

Johdota levyt kuvan mukaisesti. Vasemmalla olevat kaksi johdinta ovat paksumpia, sillä näissä kulkee laitteen virrat. Johtimet kannattaa mitoittaa siten, että kytkennän voi tarvittaessa ottaa auki pöydälle kuten ylläolevassa kuvassa siten, että kaksi levyä ovat perätysten. Kun etuvahvistin koteloidaan, keskellä olevat neljä johdinta riittävät kiertämään jakkilevyn laidan yli. (vrt kuva alla). Johtimia ei kuitenkaan tule jättää liian pitkiksi keräämään häiriöitä taikka osumaan kuumeneviin putkiin.

Tässä vaiheessa kannattaa käydä kytkentä läpi, osien ladonta, juotokset ym. Työ on helpompaa koteloimattomana kuin koteloituna.


20 Loppukokoonpano

Kiinnitä etuvahvistin takaisin koteloon. Varmista, että oikealla kulkevat sisääntulon ja lähdön johtimet eivät ole sekaisin toisissaan ts. erota sisääntulon johtonippu ja ulostulon johtonippu toisistaan.

Työnnä putket kantoihin. Vasemmalle ylös tulee muista poiketen ECC82 / 12AU7 tyypin putki.

Kiinnitä potentiometrien ja kiertokytkimien nupit. Etuvahvistin on nyt kasassa.


21 Säädöt

Ennen virtojen kytkemistä (12V, 1.5A, Center positive), varmista että trimmeri U101 on kierretty täysin vastapäivään. Kiinnitä yleismittarin negatiivinen mittapää etuvavhistimen runkoon ja mittaa toisella mittapäällä vastuksen R104 vasemmapuoleista jalkaa. Kytke virrat. Säädä jännite 310V:iin.

Boostin määrä säädetään oman mieltymyksen mukaisesti ja tämä säätö tehdään soittamalla.

Etuvahvistin on nyt valmis käyttöön!


XLR-liitin lähtöön

SVT Preamp LO Z lähtö on toteutettu TRS-jakilla. Lähdön voi muuttaa XLR liitännäksi sopivalla kaapelilla jossa stereo-plugin kärki T kytketään XLR-liittimen pin 2:een, R pinniin 3 ja runko S pinniin 1.

Vaihtoehtoisesti XLR liittimen voi rakentaa etuvahvistimen koteloon. Jakkilevyllä on valmiit juotospisteet XLR-liittimelle. XLR-liittimen reikä kannattaa porata samalla kun koteloon työstetään tarvittavat aukot.

Liitin asennetaa kotelon oikeaan sivuun. Liittimen keskipiste oikeasta sivusta on 51mm ja kotelon alareunasta 18mm. (Mitat ylläolevan kuvan asettelun mukaisesti)

Loppukokoonpanon aikana kun muu kytkentä on asennettuna koteloon, kiinnitä XLR-liitin koteloon ja juota tästä johdot jakkilevylle. XLR on normalisoitu suhteessa LO Z -jakkiin. Jos jakkiin kytketään johdin, XLR-liitin irtoaa kytkennästä.