UralTone JTM45 - Kuvallinen rakennusohje

UralTone JTM45 on autenttinen versio legendaarisesta JTM45 vahvistimesta huippulaatuisten komponentein toteutettuna. JTM45 on synonyymi 60-70-luvun rouheelle britti blues / rock soundille. Yksi parhaista marshall vintage kytkennöistä. Erittäin helppo käyttää ja menee nätisti, pikkuhiljaa murolle. Teholuokka vielä kohtuullinen eli tämän voi oikeasti vääntää kovalle - jos ei nyt ihan makuuhuoneessa soiteta.

Rakennussarjana JTM45 on helppo kasata, ehkä yksi helpoimmista: Kotelo on tilava ja miltei kaikki osat ovat helposti esillä ja juotettavissa.

Tässä artikkelissa käydään rakentamisen vaiheet melko tarkasti. Kaikkia yksityiskohtia ei erikseen käydä läpi ja artikkelinkin idea on lähinnä tehdä rakentaminen tutuksi ennen työhön ryhtymistä sekä toimia apuna työn aikana. Tutustu kuviin ja ohjeisiin huolella ennen rakentamisen aloittamista. Näin saat hyvän käsityksen siitä, millaisesta työstä on kyse.

Noudata rakentamisessa aina sarjan mukana toimitettua layout-kuvaa ja osalistaa. Päivitämme välistä sarjojen kytkentöjä ja ajan myötä näihin tulee aina parannuksia tai muutoksia esim. osien saatavuuden mukaan. Mahdolliset poikkeavuudet kuvasarjaan ovat mahdollisia. Osasarjan mukana tuleva layout-kuvassa ja osalista on aina oikein ja ko. versioon tehty.

Layout-kuva ja osalista toimivat myös rakentelun kirjanpitona. Merkitse aina asennettu osa tai kytketty johto osalistaan tai layoutkuvaan. Näin pystyt varmistamaan, että kaikki osat ja juotokset ovat tehty.

JTM45 Layout

JTM45 Osalista - BOM - Bill of Materials

Mittausohjeet

Tarkista aina ensin, että kaikki osat ovat mukana toimituksessa. Jos löydät puutteita ota yhteyttä sähköpostitse tai sivujen "ota yhtettä" lomakkeen kautta. Huomaa, että komponentit voi olla hiukan eri näköisiä kuin valokuvissa. Huomaa, myös että osien jännitekestot voi olla korkeampia kuin mitä listassa lukee. Pyrimme pitämään komponenttien mallit samoina, joten joudumme joskus huonon saatavuuden vuoksi vaihtamaan osan valmistajaa tai mallia. Eli jos jokin osa on hiukan eri värinen, älä säikähdä, jokaisessa komponentissa on tarvittavat arvot merkitty osan kylkeen. Lue osalistan huomiot tarkasti.

Vahvistimen rakentaminen käsittää kolme vaihetta. Chassikseen kiinnitettävien osien asentaminen ja näiden keskenäinen ohdotus, kytkentälevyn ladonta ja juottaminen sekä kytkentälevyn asennus chassikseen ja sen johdottaminen. Kaksi ensimmäistä voi tehdä itselle sopivassa järjestyksessä. Suosittelemme kuitenkin seuraamaan alla olevien kuvien kokoamisjärjestetystä.

Rakentaminen aloitetaan chassikseen kiinnitettävistä osista. Helpoin järjestys on aloittaa pienistä osista ja jättää raskaat muuntajat viimeiseksi. Näin kotelon käsittely on helpompaa.

Kiinnitä kannen pikkuosat:

  • 6x M3x20 jatkomuttereita M3x5 ruuveilla (tai M3x6)
  • 3x läpivientikumeja
  • 3x Noval-kanta (etuasteputket) - huomioi kannan asennussuunta, pin 1 / pin 9 välinen tyhjä osoittaa kuvassa kello seitsemään, kiinnitys M3x5 ruuveilla
  • 3x Octal-kanta (pääte ja tasasuuntausputki) - Huomioi asennussuunta, kannan keskellä oleva ohjaintapin ura (pin 1 ja pin 8 välissä) osoittaa kello kahta. Kiinnitys M3X5 ruuveilla.
  • 2x juotoskorvake pääteputkien octal-kantojen takaseinän puoleisiin kiinnitysruuveihin.

HUOM: asenna pääteputkien kannat siten, että kannan asennuskaulus jää kotelon sisäpuolelle. Jotkut KT66 putket ovat melko korkeita ja taas jotkut valmiit JTM45 kotelot matalia. Tällä valinnalla saat hieman lisää pelivaraa kotelon sisälle.

Sama työvaihe kuin edellä, kotelon sisäpuolelta katsottuna.

Kiinnitä takapaneeliin:

  • Kaiutinjakit: Jakin rungon ja kotelon sisäpinnan väliin tulee tähtialuslevyt.
  • IEC-virtaliitin sulakepesällä 2x M3x10 uppokantaruuvilla.
  • Sulakepesä ja impedanssin valintakytkin jätetään toistaiseksi asentamatta.

Huom 1: Mikäli asennat erikseen myytävän takapanelin, tämä asennetaan tässä vaiheessa. Artikkelin lopussa on ohjeet miten paneeli muokataan koteloon sopivaksi.

Huom 2: Tämä rakennusohje poikkeaa layout-kuvan osalta hieman, kaiutin jakkien ja impedanssivalintakytkimen sijoittelu tehdään toisin, em. takapanelin osasijoittelun mukaisesti. Vahvistimen voi kasata joko ohjeen sijoittelun tai kuvasarjan sijoittelun mukaisesti. Artikkelin kuvissa jakit saattavat vaihtaa paikkaa.

Sama työvaihe kuin edellä, kotelon sisäpuolelta katsottuna. Jakit ovat asennettuna layout -kuvan mukaisesti. Tällä asennuksella ei takapaneelia ei voi käyttää rakentamiseen.

Kiinnitä etupuolen osat. Lisäosana myytävän paneelin asennus tapahtuu kuten kääntöpuolella, paneeli pysyy paikoillaan asennettujen osien avulla.

Asenna:

  • 6x potentiometrit. Potentiometrien alle ei tule tähtialuslevyä.
    HUOM: Alphan potentiometreissä on ohjaintappi, joka estää potentiometrin kiertymisen. Tämä tappi on aavistuksen liian pitkä. Leikkaa tapin pituudesta n. puolet siten, että tappi ei tule etupaneelin pinnan yli. Potentiometrin kiristäminen lyhentämättömällä ohjaintapilla saattaa murtaa pleksietulevyn.
  • Pilot- / merkkivalo.
  • Virta ja stand-by -kytkimet.
  • Sisääntulon jakit. Jakkien rungon ja kotelon sisäpinnan väliin asennetaan tähtialuslevyt.

Jatka muuntajien asentamisella. Tarkista verkkomuuntajan ruuvien kireys ja kiristä ruuvit tarvittaessa. Ruuvien toleranssit ovat melko suuret, joten kiristyksen jälkeen asennus runkoon ei onnistu. Avaa tarvittaessa ongelmakulman ruuvi-mutteri -yhdistelmää ja asemoi ruuvi uudelleen chassista apuna käyttäen. Huom. verkkomuuntaja asennetaan erillisillä aluslevyillä ja M4 muttereilla koteloon. (kts. kuvat jäljempänä.)

Muuntajan kiinnitys kotelon alapuolelta. Huomioi muuntajasta lähtevien johtimien suuntaus.

Joissain sarjoissa verkkomuuntaja on hieman erilainen, juotoskorvakkein varustettu pystyasenneusmuuntaja. Muuntajasta poistetaan pystyasennusraudat ennen asennusta ja muuntajan päätyyn asennetaan end-bell.

Irrota muuntajan pakan ruuvit. Pidä mielessä purettujen osien järjestys kun paketoit muuntajan uusiksi.

Ylläolevassa kuvassa pystyasennusrauta esittää laitteen koteloa. Kasausjärjestys oikealta vasemmalle on:

  • Ruuvit joissa on aluslevyt
  • End-bell
  • Pahvinen eriste
  • Muuntaja
  • Pahvinen eriste
  • Vahvistimen runko
  • Pahvieriste / prikka
  • Metallinen prikka
  • Mutteri

Muuntaja asennettuna chassikseen.

Kiinnitä päätemuuntaja ja kuristin chassikseen M4 ruuveilla ja muttereilla. Pujota näiden johtimet kotelon läpivientikumien läpi.

Kiinnitä kannukondensaattorit koteloon. Kiinnitä panta M4 ruuvilla runkoon ja työnnä kondensaattori paikoilleen. Kondensaattorin ei tarvitse tulla kotelon reiän läpi. Älä kiristä pantaa liikaa. Mikäli kondensaattorin runko painuu kasaan, se saattaa vaurioitua käyttökelvottomaksi.

Huom: kannut ovat kahta eri kokoa, kuvassa vasemmalla on 16uF+16uF ja oikealla ylhäällä 32uF+32uF.

Vahvistin näyttää nyt tältä.

Viimeisenä chassiksen valmisteluna juotetaan muuntajilta ja kuristimilta tulevat johdot, jotka juotetaan chassikseen asennettuihin komponentteihin.

  • Juota päätemuuntajan valkoinen ja punainen johto pääteputkien kantojen pinneille 3.
  • Juota verkkomuuntajan vihreä (paksu) johtopari kuvassa vasemmanpuoleisen pääteputken kannan pinneille 2 ja 7. Juota ensin pinnille 2 ja kun liitos on jäähtynyt vedä 7 pinnin johdin pinnien 2 ja 3 välistä ja juota kiinni. Tämä estää ettei johtimen eriste sula rikki.
  • Juota verkkomuuntajan keltainen (paksu) johtopari tasasuuntausputken kannan pinneihin 2 ja 8. Käytä kannan kuvasta katsottuna alempia juotoskorvakkeita.
  • Juota verkkomuuntajan punainen (ohut) johtopari tasasuuntausputken kannan pinneihin 4 ja 6. Tee juotos alempiin juotoskorvakkeisiin.
  • Juota edellisestä kohdasta jäänyt punainen johdon pätkä tai käytä sarjan mukana toimitettua johdinta tasasuuntausputken kannan pinnille 8.
  • Kiinnitä sulakepesä ja juota edellisen kohdan johdon pää sulakepesän juotoskorvakkeeseen.
  • Juota johdin sulakepesän toisesta juotoskorvakkeesta stand-by -kytkimen alempaan juotoskorvakkeeseen. Käytä liitoksessa kutistesukkaa.
  • Juota johdin stand-by -kytkimen keskimmäisestä juotoskorvakkeesta ja tuo johdin kannukondensaattorin vasemmapuoliselle plus -navalle. Älä juota liitosta vielä.
  • Tuo päätemuuntajan sisääntulopuolel musta johdin em. kannukondensaattorin juotoskorvakkeelle. Älä juota vielä.
  • Jatka kuristimen johdinta jotta tämä riittää samaan kannukondensaattorin juotoskorvakkeeseen. Suojaa jatko kutistesukalla huolellisesti. Juota lopuksi kolmen johtimen liitos.
  • Lyhennä verkkomuuntajan violetti johdin sopivan mittaiseksi kannukondensaattorin miinusnavalle. Älä juota liitosta vielä.
  • Kiinnitä verkkomuuntajan oikealla puolella olevaan M3 reikään juotoskorvake.
  • Juota korvakkeeseen sekä päätemuuntajalta tuleva harmaa (paksu) johdin, sekä johdin joka menee kannukondensaattorin miinusnavalle. Juota miinusnavan liitos.
  • Jatka kuristimen toista johdinta siten että se riittää kannukondensaattorin toiselle, kuvassa oikeanpuoleiselle pinnille. Juota samaan korvakkeeseen 10-15cm pätkä punaista johdinta.
  • Juota keltavihreä johdin IEC-liittimen maadoituksen juotoskorvakkeeseen. Eristä liitos kutistesukalla. Purista johtimen toiseen päähän M4 rengasliitin ja juota liitos puristamisen jälkeen. Kiinnitä rengasliitin takapaneelin reikään.
  • Juota sininen johdin IEC-liittimen N-juotoskorvakkeeseen. Vie johdin verkkokytkimen alavasempaan kontaktiin. Suojaa liitokset kutistesukalla.
  • Juota ruskea johdin IEC-liittimen L-juotoskorvakkeeseen. Vie johdin verkkokytkimen alavasempaan kontaktiin. Suojaa liitokset kutistesukalla.
  • Juota verkkomuuntajan mustat ja merkkivalon valkoiset johtimet pareina verkkokytkimen keskimmäisiin nastoihin. Suojaa liitokset kutistesukalla.
  • Lyhennä verkkomuuntajan sininen johdinpari ja suojaa johtimen päät kutistesukalla.

Juota 16uF+16uF kondensaattorille 15-20cm kytkentäjohtimet kuvan mukasesti.

Vedä hehkun johdotus. Tee työ osissa. Katkaise sarjan mukana toimitetusta yksisäikeisestä johtimesta n. 15cm pätkät. Puno johtimet toistensa ympärille tiiviiksi punokseksi. Tiivis punos pitää häiriösäteilyn pienenä. Muotoile punos kahden ensimmäisen putken väliin sopivaksi. Juota johtimen päät vasemmanpuoleisen putken kannan pinneilleille 9 ja 4 - 5 sillattuna).

Valmista toinen samanlainen punos ja juota tämä taas toisen etuasteputken kannalle samoihin pinneihin joissa on edellisen johtimen päät. Jatka samalla tekniikalla kunnes kaikki viisi kantaa on johdotettu.

Huom: kuvassa on kaiutinlähtö johdotettuna. Tee tämä vasta hehkun asentamisen jälkeen jolloin hehkun juottamiselle on paremmin tilaa.

Juota kiertokytkin piirilevylle kuvan mukaisesti.

Juota päätemuuntajan lähdön johtimet sekä kiertokytkimen levylle ja jakeille.

Huom: kuvasta poiketen jätä harmaa 16ohm johdin juottamatta. Tähän padiin juotetaan myöhemmin toinen johdin.

Juota 1ohm vastukset pääteputkien kantojen sillattujen pinnien 1-8 ja chassiksen juotoskorvakkeiden väliin. Tätä vastusta käytetään bias-virran mittaukseen.

Chassis on toistaiseksi valmisteltu riittävän pitkälle ja tämän voi nyt siirtää työpöydältä syrjään.

Aloita matalimmista osista, tässä tapauksessa vastuksista. Ideana edetä osien korkeuden kanssa on se, että kun levy käännetään ympäri juottamista varten, osat painautuvat siististi levyn pintaan.

Kuvassa on ladottuna kaikki hiilimassavastukset. Vastuksilla ei ole määrättyä asennussuuntaa.

Rakennusohjeissa vastukset ovat asennettu kytkentälevyn osanumeroinnin kanssa saman suuntaisesti. Näin arvo on helpompi lukea, kun lukusuunta värirenkaissa on yhdenmukainen.

Levyn oikeassa yläkulmassa on bias-virtalähteen diodi. Diodilla on määrätty asennussuunta. Kotelon painatettu raita on komponentin katodi. Kyktentälevyllä on raitaa vastaava painatus. Kohdista osa painatuksen mukaisesti.

Lado seuraavaksi korkeamman tehonkeston vastukset, virtalähteen metallioksidi / metallikalvovastukset (siniset) sekä hiilikalvovastukset (vaalean ruskeat).

Seuraavaksi ladotaan keraamiset- ja muovikalvokondensaattorit. Näilläkään ei ole määrättyä asennussuuntaa.

Levylle juotetaan kolme elektrolyyttikondensaattoria. Näillä on määrätty asennussuunta, kondensaattorin plusnapa on merkitty koteloon tehdyllä uralla. Kohdista tämä ura kytkentälevyn painatusten mukaisesti. Kuvassa kaikkien kolmen kondensaattorin plusnavat ovat suunnattuna alaspäin.

Juota myös trimmeri P7 levylle. (ei kuvassa.)

Varmista että levyn juotospuoli on siistitty ja kaikkien komponenttien jalat ovat leikattu lyhyiksi.

Kiinnitä kytkentälevy koteloon.

Juota kannukondensaattoreilta tulevat johtimet levylle.

Levyn johtimet voi pujottaa juotospisteen vieressä olevan reiän läpi, kuten alkuperäisissä vahvistimissa on tehty. Siisteimmin tämä onnistuu siten, että teet johdolle mahdollisimman suuren lenkin levyn pintapuolella, jolloin juotos tapahtuu suoraan. Kun juotos on tehty, vedä johdin levyn alakautta tiukaksi.

Jatka johdotusta takapaneelin puoleisten johdotusten kanssa. Juota ensin etuasteputkien katodien johdot.

Levyltä lähtevät johdot kannattaa ensin leikata arvioituun mittaansa. Juota johdin padiin ja pujota johto levyn reiästä läpi. Lopuksi vie johdin putken kannalle ja juota kiinni.

Kuljeta johtimet mahdollisuuksien mukaan chassiksen pohjan myötäisesti. Maadoitettu runko toimii osin suojamaana.

Juota etuasteputkien hilojen johdot. Kuljeta vedot sekä levyn pinnalla ja erillään muista johdoista.

Juota myös pääteputkien ohjaushilojen johdot (levy - pinni 5.)

Juota anodien (punaiset) johtimet. Putkelle V2 tulee 100k vastus. Ole tarkkana kun juotat hyppylankaa pin 1 ja 7 välille, ettei tämä osu alapuolella kulkeviin johtoihin sulattaen näiden eristeet. Osa johtimista kulkevat edellä juotettujen johtimien kanssa ristiin. Pyri ylittämään johdot suorassa kulmassa. Osan johdoista voi myös kuljettaa ylempänä muista johtimista.

Pääteputkelle juotetaan suojahilavastukset pinnien 4 ja 6 väliin ja pinneiltä kuusi lähtevät johtimet kytkentälevylle.

Yleisnäkymä edellisen työvaiheen jälkeen.

Juota etupaneelin puoleinen johdotus. Ennen johdottamista pyyhi niiden potentiometrien kotelon päädyt isopropanolilla puhtaaksi joihin juotettaan maadoituksen hyppylanka. Pelkkä rasvan poistaminen ei riitä. Hio juotettava kohta hiomapaperilla, viilalla tms. Esitinaa puhdistettu alue. Mikäli tina ei tartu, käytä fluksia. Chassis kannattaa kääntää siten, että etupaneeli osoittaa alaspäin. Näin tina ei valu juotettaessa alas.

Sisääntulon jakkipareille juotettaan 1M vastukset. Presence-säätimelle 100nF muovikondesaattori ja High-treble -kanavan volumelle 100pF Bright cap. Johdota samalla idealla kuin takapaneelin puolella, kuljeta johtimet chassiksen pinnassa.

Juota bias-virtalähteen johdin levyn vasemmasta yläkulmasta tasasuuntausputken kannalle.

Juota takaisinkytkennän johdin (levyn vasen alareuna, bias-trimmerin vieressä oikealla oleva padi) kaiutinvalintakytkimen 16ohm sisääntulon padiin.

Sama työvaihe kuin edellä hieman viistoon käännettynä.

Kiinnitä potentiometrien nupit etu- ja takalevyyn.

Vahvistimen asennustyöt ovat valmiit. Seuraavaksi tarkistetaan layout-kuvaa seuraten, että kaikki johdotukset on vedetty ja osat ovat ladottu oikein.

Päivitetty tarkistus ja mittausohje löytyy täältä:

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1CRP6kfBlP8VWHthzhgFmR605qaoRH0X6vjR967P3Yy4/edit?usp=sharing

Käy ensin etusivun ohjeet läpi ja etsi tarkemmat mittausohjeet vahvistinkohtaiselta välilehdeltä. Käännä kaikki potikat sekä bias-jännitteen trimmeri nollaan. (Bias jännitteen nolla on suurin mahdollien negatiivisin jännite)

Käy kytkentä läpi johto johdolta, osa osalta ja merkitse tarkistettu osa layout-kuvaan. Kun kaikki on todettu oikeaksi mittaa yleismittarilla sekä maadoituksen eheys ja poissulje virtalähteen oikosulut:

  • Mittaa yleismittarin resistanssi-alueella: Toinen mittapää mihin tahansa runkoon ja toisella mittapäällä tarkista kannukondensaattorien miinuksen ja rungon väliltä 0 ohm resistanssi. 16uF kannun mittaus tehdään kytkentälevyn mustan johtimen padilta.
  • Mittaa yleismittarin resistanssi-alueella: Resistanssi kannukondensaattorien + ja - napojen väliltä. Tässä mittauksessa resistanssi on ensin pieni mutta asettuu useampaan sataan kilo-ohmiin. Malta odottaa mittarin asettumista. Pieni resistanssi, nolla tai vain muutamia kilo-ohmeja voi olla merkki mahdollisesta oikosulusta joka kannattaa etsiä ennen virtojen laittamista.

Kun mittaukset ja tarkistukset ovat tehty onnistuneesti, voi laitteeseen kytkeä virrat. Asenna sulakkeet takapaneeliin. IEC-liittimessä on kaksi paikkaa, sulakkeille. Ulompi on tarkoitettu varasulakkeelle, syvemmälle menevä taaempi on se jonka läpi virta kulkee. Tasasuuntausputkea lukuunottamatta muut putket jätetään asentamatta. Mittaa jännite maan ja kytkentälevyn kondensaattoreilta. Kuormittamaton jännite on kaikissa plusnavoissa suunnilleen sama ja tässä vaiheessa reilusti yli layoutkuvaan merkittyjen mittapisteiden tulosten. Mikäli tässä vaiheessa kondensaattoreilla ei ole jännitettä, laite savuaa, kipinöi tai tekee jotain odottamatonta, sammuta virrat.

Ennen mahdollista vian etsintää varmista mittaamalla, että virtalähteen kondensaattorit ovat jännitteettömät ja laite irroitettu verkosta. Layoutkuvassa on myös vaihtojännite-mittapisteet. Nämä voi tarvittaessa mitata yleismittarin 1000Vac alueella, mikäli laitteessa on ongelmia. Näistä yhdellä nuolella merkityt ovat mitattu suhteessa maahan, kahdella nuolella merkityt ovat taas mitattu nuolten välistä.

Asenna loput putket ja kytke lähtöön kaiutin tai keinokuorma. Kytke sähköt. Anna vahvistimen asettua hetki ja mittaa jännitteet mittapisteistä. Seuraa samalla ettei vahvistin tee mitään odottamatonta. Säädä bias kohdalleen ohjeiden mukaisesti. JTM45 bias mitataan pääteputkien kantojen mittavastusten yli. Kiinnitä toinen mittapää chassikseen ja toisella mittaa vastuksen kannan puoleista päätä.

Layoutkuvaan ja tarkistusohjeeseen on merkitty mittapisteet 400V, 325V jne. Näiden mittapisteiden arvot ovat mitattu suhteessa maahan, eli yleismittarin musta mittapää kiinnitetään laitteen runkoon ja punaisella tehdään mittaukset. Toisen käden päällä voi samalla vaikka istua. Käytä mitta-alueena 1000Vdc asetusta ja salli n. 10 % heitto annetusta mittatuloksista. 

Mittapisteiden jännitteisiin vaikuttaa aina putkien parametrien hajonta ja virrankulutuksen erot. Toinen tuloksia muuttava tekijä on verkkojännitteen suuruus. Tämä voi vaihdella 220-240Vac välillä, joka näkyy helposti mittauksissa. Jännitteitä kannattaa tarkistella enemmän kokonaisuutena ja sallia näille liukumaa suuntaan jos toiseen. Suuret poikkeamat yksittäisessä mittapisteessä muiden ollessa kohdillaan voivat taas paljastaa esim. väärän kokoisen vastuksen ladonnan ko. kohdassa kytkentää. Kannattaa myös luottaa kuulohavaintoihin: Jos laite soi huonosti, jokin on huonosti.

Mahdollisten ongelmien kohdalla ota yhteyttä sähköpostitse tai nettisivujen palautelomakkeen kautta. Emme pysty antamaan teknistä tukea puhelimitse tai myymälässä.

Huom: Mikäli mittaat jännitteitä ilman putkia, jännitteet verkkomuuntajalla kuormaamattomana ovat aina korkeammat. Verkkomuuntajan vaihtovirtamittauksia lukuunottamatta mittaa jännitteet aina putkien kanssa.

Tämän jälkeen vahvistin on valmis koteloitavaksi. Tähän rakentamiseen ei paneuduta tämän ohjeen osalta tätä enempi. Helpoin valinta on käyttää valmista puukoteloa.

Vahvistin on valmis käyttöön. Toivotamme antoisia soittohetkiä uuden vahvistimen kanssa.


Lisäys ohjeeseen - Pleksitakapaneelin asennus:

UralTone JTM45 kotelo käyttää muista poiketen sulakepesällä varustettua IEC-liitintä. Valikoimissamme oleva pleksi-takapaneeli on sijoittelultaan hieman erilainen ja edellyttää pientä muokkausta.

Asenna paneeli koteloon samalla tavalla kuten etupaneeli siihen kiinnitettävien osien avulla. Viilaa pleksin aukkoa suuremmaksi siten, että voit työntää IEC-liittimen paneelista läpi.

Käytä IEC-liitintä apuna kun poraat reiät. Huom. Älä paina kovaa, pleksi murtuu helposti (vrt. kuvan oikean puoleinen reikä). Kun reikä on valmisteltu, kiinnitä IEC-liitin.

Paneelin etuasteputkien puoleinen pää tulee kiinnittää joko liimaamalla tai kaksipuoleisella teipillä, jolla pleksi pysyy toisessa päädyssä kiinni. Kotelossa on myös ko. päädyssä M3 reikä. Voit halutessasi porata pleksiin reiän vastaavalle kohdalle pleksiin ja kiinnittää sen ruuvilla. Ole varovainen poratessasi reikää pleksiin.

Pleksitetty takalevy näyttää valmiina tältä. B+ sulakkeelle varattu paikka jää tyhjäksi, tässä kohtaa kotelossa on suojamaan ruuvi. Mains fuse on taas UralTone JTM-layoutin mukaisesti B+ sulake.